Syksy on kulunut haipakkaan Vuoren  (Vuori joka rakasti lintua) kanssa kiertäessäni mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Nyt on takana TIP-festivaalit, ja jännityksellä odotan jo ensi syksyllä tapahtuvaa Korean matkaa. Niin raskas kuin taiteilijan homma välillä onkin kaikkine epävarmuustekijöineen, hankaline keikkaolosuhteineen, romuttuvine jäsenineen ja sekopäisine työkalentereineen, niin kyllä se yllätyksiäkin elämään tuo, ja vie paikkoihin joihin ei ikuna tulisi edes haaveiltua. Japanissa olen vieraillut esityksineni jo moneen otteeseen, mutta Korea… jotakin täysin uutta ja kummaa!  Kiertue-elämän lisäksi suunnittelen nyt Helsingin Svenskanille nukkeja syksyn -23 ensi-iltaan tulevaan Ronja Rövardotter- näytelmään. Kaikki tämä pitää nyt  sen verran kiireisenä ettei tässä ehdi juuri pahemmin masistella  valon hiipumista vuoden loppua kohti, vieressä jylisevää sotaa, synkistyvää maailmantilannetta, ilmastokatastrofia…- vaikka kyllähän se kaikki omat, harmaalla murretut melankolian sävynsä tähän syksyyn maalaa. Äitini tyttärenä kannan minäkin kaikkia maailman murheita harteillani- minkä sille laadulleen mahtaa… mutta taide tuo positiivisia väripilkahduksia ja eksoottisia mausteita elämään. Koen olevani onnekas ja etuoikeutettukin että se mahdollisuus minulle annetaan!

Kaarinassa, 8.11.2023

Kuvassa Skrode (Rip), ensimmäinen isokoinen katunukkeni jota lapset ja kadunmiehet rakastivat